Safeplast investoi uuteen tehtaaseen ja palkkaa 30 uutta työntekijää

Home/Uncategorized/Safeplast investoi uuteen tehtaaseen ja palkkaa 30 uutta työntekijää

Safeplast investoi uuteen tehtaaseen ja palkkaa 30 uutta työntekijää

Tamperelaisen Safeplast Oy:n Pohjois-Amerikan yksikkö Safeplast USA rakennuttaa parhaillaan  3000 neliömetrin tuotantorakennusta Yhdysvaltain itärannikolle Etelä-Carolinaan, Pickens Countyn piirikuntaan lähelle Greenvillen kaupunkia.

 

Investoinnin arvo on noin 3,8 miljoonaa euroa. Tuotannon uudessa tehtaassa on määrä alkaa huhtikuussa. Yhtiö rekrytoi loppuvuoden aikana uuteen tehtaaseen kolmisenkymmentä työntekijää.

 

Yksiköstä tulee Safeplastin Pohjois-Amerikan toimintojen pääkonttori, jonne siirtyy myös Kanadan tehtaan tuotanto. Ontarioon jää jakelupiste, jollaisia yhtiöllä on Pohjois-Amerikan lisäksi Kiinassa ja Singaporessa. Safeplast Oy:n Tampereen tehdas jatkaa tuotantoaan entiseen tapaan.

 

USA:n tehtaan suojaspiraalien tuotantolinjat valmistetaan Tampereella. Ne ovat suurimmalta osin oman suunnittelu- ja kehitystyön tulosta. Investointi mahdollistaa myös tekstiilisten letkunsuojien jalostamisen ja valmistamisen uudessa tehtaassa. Tavoitteena on, että tehtaan käynnistyttyä Pohjois-Amerikan nykyinen liikevaihto tuplataan 2–3 vuodessa.

 

Safeplast valmistaa ja myy letkunsuojia sekä letkujen sidonta- ja niputustuotteita erilaisiin käyttökohteisiin. Ympäristöystävällisestä HD-polyeteenistä valmistetut suojaspiraalit ja tekstiiliset suojasukat tarjoavat tehokasta turvaa sekä koneenkäyttäjille että laitteiden hydrauliikka- ja pneumatiikkaletkuille jopa ääriolosuhteissa.

 

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Raimo Kuitunen, Safeplast Oy, puh. 0400 622 231

www.safeplast.fi

About the Author: